Luksusta metsäretkeen
Retkeilystä on tullut suositumpaa kuin aikoihin. Erilaiset perustaidot ovat kunniassa, ja luontoa osataan arvostaa moneltakin eri kantilta. Luonto nähdään voimaannuttavana elementtinä ja moni kaipaakin luonnon hiljaisuuteen. Retkeily on myös yhä useamman lapsiperheen suosiossa. Lapset pitävät luonnostaan liikkumisesta ja metsässä, ja retkipoluilla kulkeminen on mainiota motoristen taitojen kehittymisen kannalta.
Toisille retkelle lähteminen saattaa syystä tai toisesta tuntua kuitenkin hankalalta. Jotkut mieltävät leirielämän liian alkeelliseksi ja toivoisivat retkeilyyn mukavuuksia, joihin kotonakin ollaan totuttu. Tosiasiassa mistään ei tarvitse jäädä paitsi, vaan retkelläkin voi panostaa laatuun ja kaikkien viihtyvyyteen. Tarvitaan vain hieman ideointia ja viitseliäisyyttä.
Pienet yksityiskohdat lisäävät mukavuutta
Nykypäivän retkeilijä haluaa ennen kaikkea nautintoja ja glampingistä onkin tullut entistä suositumpaa. Tämä termi yhdistää glamourin ja campingin ja se tarkoittaa sitä, että matkailija pääsee nauttimaan luonnosta, mutta on oikeutettu samanlaisiin mukavuuksiin kuin kotonakin. Useissa suosituimmissa Lapin matkailukohteissa tarjotaan nykyään hieman parempia puitteita retkeilylle. Tarve näille kohteille on tullut etenkin ulkomaanmatkailijoiden kautta, mutta myös suomalaiset matkailijat ovat löytäneen glampingin hienouden. Osaa kohteista voisi luonnehtia jopa luksusmajoitukseksi vesivessoineen ja suihkuineen.
Huippuhintaisia untuvamakuupusseja ja pienen talon kokoisia telttojakaan ei silti välttämättä tarvita, jotta retkeilystä pääsisi nauttimaan kunnolla. Pienet, mukavuutta lisäävät yksityiskohdat usein riittävät. Ilmatäytteinen makuualusta lisää unen laatua ja seuraavaan aamuun herää levänneenä ja pirteänä. Kevyt ja kannettava retkivessa korvaa helposti perinteisen riukuvessan ja kunnollisilla keittovehkeillä loihtii vähän parempaa retkievästä. Kattiloita ja muita astioita, jotka soveltuvat avotulelle myy Byggmax, jonka tuotteilla voi valmistaa suosikkiruokia myös nuotiolla. Viihteeksi sopii hyvä kirja, mutta kannattaa muistaa ottaa mukaan myös otsalamppu tai muu valonlähde.
Hyästä ruuasta ei tarvitse tinkiä
Kun on viettänyt päivän ulkoilmasta nauttien, eväät maistuvat retkeläisille ja nuotion äärellä niitä on mukava valmistaa. Hieman paremmilla välineillä ja oikeilla astioilla saa luotua luksusta jokaiseen retkipäivään. Ruuan avulla on helppoa nostaa leirielämän tasoa ilman kovinkaan suuria ponnisteluja. Kun on tehnyt hyvät valmistelut kotona, ja raaka-aineet on oikeaoppisesti säilytetty, voi onnistuneesta lopputuloksesta olla varma.
On mahtavaa, että pelkkään makkaraan ei tarvitse tyytyä retkelläkään vaan nuotiolla voi tehdä myös kunnollista, hyvältä maistuvaa ruokaa. Juurekset kypsyvät kattilassa ja jos lihan kuljettaminen on haaste, kuiva- ja säilykelihastakin loihtii vallan mainion aterian. Päivällisen päätteeksi kiehautetaan vielä kunnon nokikahvit, mikä kruunaa aterian. Luksusta leireilyyn saa ottamalla mukaan ruuan kanssa yhteen sopivan viinin tai vaikka samppanjaa, jota voi siemailla illalla tähtitaivasta katsellen.
Myös kokeneet retkeilijät ovat sitä mieltä, että hyvänmakuisella ruualla on positiivinen vaikutus retkeilijälle ja se auttaa jaksamaan pidempään. Pitkälläkin vaelluksella virtaa riittää koko reissun ajaksi, kun ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi. Jos mukana on lapsia, lisäpisteitä tulee varmasti nuotiolla paistetuista letuista, jotka saa helposti tehtyä pussiaineksista.
Olipa minkälainen retkeilijä tahansa, omaa mukavuuttaan voi aina pikkuisen parantaa. Kannattaa ottaa kaikkien mukanaolijoiden omia toiveita huomioon ja pakata mukaan lasten unilelut ja lempisatukirja. Kun retkeilyn vuoksi ei tarvitse tehdä suuria kompromisseja, viihtyvyys paranee ja reissuun tulee lähdettyä toistekin.